myöhästelyä

Tänään on ollut varsinainen myöhästelypäivä, tuntuu, että koko ajan olen minuutin, ihan vain minuutin myöhässä jostakin.

Kaikki alkoi jo aamulla. Heräsin kyllä aikaisin (itseasiassa jo kolmelta, mutta nukuin kyllä sen jälkeenkin), mutta laiskottelin hetken ja nousin sängystä ylös ihan vain minuutin liian myöhään. Tämän seurauksena törmäsin henkilöön, jota en aamulla toivonut tapaavani.

Aamupäivällä suuntasin bussipysäkille. Matkaa pysäkille oli ehkä parikymmentä metriä, kun kuulin epäilyttäviä ääniä, jotka paikallistin bussin päästämiksi suhahduksiksi ja vinkauksiksi. Olin paikassa, josta ei nähnyt tielle, joten toivoin, että kuulin väärin... No, enpä tietenkään. Odottelin bussia hetken, ja kun sitä ei näkynyt, päätin kävellä kaupunkiin.

Linja-autoasemallekin saavuin päivän tyylille uskollisena ihan vain minuutin myöhässä, kävelyrupeaman uuvuttamana, olenhan vielä toipumassa flunssasta. Olin muutamien metrien päässä bussipysäkistä, kadun toisella puolella, kun bussi kiisi tuhatta ja sataa pysäkille. Elättelin toiveita, että se odottaisi siinä hetken, sillä kello ei mielestäni ollut vielä ihan niin paljoa, että bussin olisi kuulunut jatkaa matkaa. Olin väärässä, tai sitten kuskilla oli vain kova kiire, mutta bussi lähti pysäkiltä kuin hauki rannasta. Tämän kohtalokkaan minuutin seurauksena vaeltelinkin sitten tunnin ympäri keskustaa, suljetun liikkeen näyteikkunalta seuraavalle.

Sen koommin en onneksi enää myöhästynyt, ainakaan sillä tavalla, mikä myöhästymiseksi yleensä käsitetään. Nyt tosin tuntuu siltä, että kello on jo ihan liikaa siihen nähden, että minun pitäisi olla koulussa kahdeksan tunnin ja viidentoista minuutin kuluttua... No, elämä on. Tiistaina on vapaata, tiistaina voin nukkua taas pitkään, korvata viikonlopun univelat. Joskus näinkin päin.