Lammaskallio

Jo joskus kauan sitten huomasin erään aika hauskan asian. Kuljen oikeastaan päivittäin bussilla, lähinnä koulusta kotiin, ja niin olen tehnyt jo monia vuosia. Ja lähes aina, lähes joka ikisellä kerralla, huolimatta siitä, onko bussissa matkustajia kaksi vai kaksikymmentä, joku muu jää samalla pysäkillä pois kuin minä. Aina.

Ei sillä, että se minua haittaisi. Se on vaan mielenkiintoista. Joskus menee pitkiäkin pätkiä, monia kilometrejä, eikä kukaan halua jäädä pois, ja kun se minun pysäkkini tulee, en olekaan ainoa pois kyydistä haluava. Se on jokseenkin mielenkiintoista. Huomaan tottuneeni siihen kyllä jo vähän liiankin hyvin, koska joskus olen kyllä myös matkustanut pysäkkini ohi, kun olen vain ajatellut että kyllä joku muu painaa nappia, eikä niin ole käynytkään.

Tämäkin voi tietysti kuulostaa typerältä, jos on tottunut isojen kaupunkien ruuhkiin ja niihin asiakasmääriin, joita julkisissa siellä kulkee. Mutta toista se on täällä pikkukaupungissa, täällä neljä autoa jonossa on jo lähes ruuhka. Täällä aamuruuhka kestää vartin, vähän vaille kahdeksasta vähän yli kahdeksaan. Täällä pääsee keskustan läpi kävellen kymmenessä minuutissa. Täällä bussilippu on paljon kalliimpi kuin suuremmissa kaupungeissa, ja täällä se kelpaa vain yhden matkan ajan. Ei paluumatkaan, ei vaikkapa tunnin verran ostohetkestä, ei, vain sen yhden ainoan matkan. Ja silti, törkeän kalliista kertalipuista huolimatta riittää bussimatkalle aina muita, jotka jäävät samalla pysäkillä pois kuin minä.