maanantai 4. lokakuuta 2010

Ankeuttajat tulevat

Viikonloppuna täällä oli ihan hillitön sumu, kuten varmaan muuallakin. Poikkeusta ei tehnyt myöskään lauantaiaamu, jolloin ajelin reippaana tyttönä töihin jo kuuden jälkeen. Työpaikan parkkipaikallakin sumua oli siinä määrin, että ilman kirkkaana loistavia valotauluja koko valtava rakennus olisi varmasti ollut hyvin näkymätön.

Muutamasta seikasta johtuen ehdin perjantain ja lauantain välisenä yönä nukkua vain kolme ja puoli tuntia (ennätykseni, varmasti!), mutta selvisin kuin selvisinkin työpäivästä ihan kunnialla. Töiden jälkeen ehdin jopa maata sängyssä hetken väittäen, että ei kyllä väsytä yhtään, katsonpa mieluummin tv:tä, mutta niin vain se nukkumatti sitten kuitenkin salakavalasti iski. Ja iski vielä myöhemminkin samana päivänä, ja kahdista päiväunista huolimatta sammuin vielä illallakin kuin saunalyhty :D

No, joskus on vaan kiva nukkua.



perjantai 1. lokakuuta 2010

Hei hei hei, laiva lähtee, minä jään

No nyt on kiirettä kerrakseen.

Sain ihan yhtäkkiä yllättäen yhden ylimääräisen, pakollisen asiakasprojektin, jota toteutan yhden opiskelukaverini kanssa. Pidimme eilen projektista palaverin ja teimme jonkinlaisen aikataulun. Koska teemme yhdessä myös erään toisen projektin, sovimme, että yritämme saada tämän ainakin suunnilleen pois alta ennen kuin seuraava projekti alkaa (mikä tosin on mahdotonta, koska saamme tietoa seuraavasta projektista jo ensi viikolla).


No, kuitenkin. Olen sitten tämän päivää yrittänyt olla oikein ahkera, mutta eihän se nyt oikein ota sujuakseen. Oikeastaan epäonnistumiset alkoivat jo eilen, kun huomasin ottaneeni mukaan väärän akkulaturin, enkä saanut järkkärin akkua ladattua. Niinpä jouduin tänään aamulla tulemaan takaisin kotiin lataamaan akkua, ennen kuin pääsin koululle valokuvaamaan. Samaan aikaan jätin kotikoneelle PS CS5:n kokeiluversion latautumaan.

Valokuvaus sujui hyvin, PS:n lataaminen ja asentaminen sujui hyvin. Sitten tajusin, että tämä projekti vaatii oikeastaan tosi, tosi isoina työstettäviä kuvia, joten kannattaisi ehkä sittenkin käyttää Illustratoria, niin voin työskennellä pienillä kuvilla ja lopulta venyttää ja vanuttaa käppyrää mielin määrin. Niinpä laitoin Illunkin kokeiluversion lataamaan ja läksin ulos kuluttamaan aikaa.


Ja nyt sitten pitäisi yrittää olla ahkera ja tehokas ja saada kuosit tehtyä. Se on kyllä sinänsä helppoa, nyt ei vaadita kuin kolme kuosia, mutta toisaalta niiden pitääkin sitten olla jo lähes loppuunsa asti hiottuja, joka asettaakin oman haasteensa. Toisaalta pieni lukumäärä on helppo, mutta toisaalta se taas tarkoittaa sitä, että näiden pitää olla ihan pirun hyviä... Kun taas jos voisin tehdä enemmän kuoseja, voisin tehdä vaan kaikkea "vähän sinne päin" ja myöhemmin sitten koota niistä jotain kunnollista. Nyt ei ole aikaa.


Ja nyt kun mietin, niin ensi viikko on oikeastaan aika kamala. Tätä esittelemääni projektia pitäisi saada tehtyä eteenpäin ihan hurjasti, tiistaina saan infoa seuraavasta pariprojektista, torstaina tulee infoa iiiisosta projektista johon osallistumme koko luokan kera, ja perjantaina on vielä neljännen projektin asiakastapaaminen. Suositushan olisi, että kerralla kannattaa tehdä korkeintaan kolmea projektia, joista yksi on jo lopussa, yksi kesken ja yksi vasta alkaa. No, minulla on neljä projektia jotka kaikki ovat aikalailla alussa, ja näiden lisäksi vielä yksi, jota olen ehtinyt jo vähän työstää mutta joka on aika vaiheessa vielä. Ja tahtoisin aloittaa myös joululahjojen teon, mutta näillä näkymin se jää jonnekin aivan vuoden loppuun.

Olen kyllä aika sankari, jos selviän tästä syksystä hengissä.